Furnasin kuumat lähteet ja upeita metsiä

São Miguel, Azorit / matkustettu lokakuussa 2016 / 

Tämän matkapäivän suuntana oli Furnas, mutta aloitimme päivän käymällä kiipeilemässä rantakallioilla, aivan majapaikkamme lähistöllä. Oli mahtavan aurinkoinen ja lämmin päivä. Meri oli ihanan sininen.




Katselimme hetken aikaa, kuinka aallot löivät laavakivikallioon ja aloitimme sen jälkeen ajomatkan Furnasiin. Ajoimme Lagoa das Furnasin itäpuolta ja pysähdyimme ensimmäisenä järven rantaan Furnasin kuumille lähteille, kuuluisaan paikkaan, jossa jokainen muukin turisti pysähtyy. Paikkaan oli pieni pääsymaksu, en enää muista tarkkaan paljonko, mutta parin euron luokkaa per nuppi.

Kun astuimme ulos autosta, ensimmäinen ajatus oli, että haiseepa täällä pahalta. Kuumien lähteiden rikki nosti ilmaan voimakkaan hajun.

Paikka oli mielenkiintoinen. Maassa kiehui: oli suuria kuoppia, jotka porisivat voimakkaasti ja joista kohosi suuri höyrypilvi. Lisäksi oli pienen pieniä lätäköitä, jotka kiehuivat hiljalleen. Jopa parkkipaikalta löytyi lätäkkö, joka kiehui.



Järven rannalla valmistetaan myös azorilaista perinneruokaa, cozidoa. Savipataan laitetaan lihaa ja ilmeisesti myös vihanneksia, ja pata upotetaan maan sisään moneksi tunniksi. Ruoka saa kypsyä maan lämmössä. Tätä varten maahan oli tehty lukuisia valmiita kuoppia, jotka oli vahvistettu betonirenkailla.





Itse järvi ei ollut rannalta katsottuna erityisen kaunis. Lähdimme kuitenkin kävelemään järven rantaa pitkin. Polku kulki metsän siimeksessä. Harrastamme geokätköilyä ja haemme matkoilla mielellään geokätköjä, ja olin etukäteen tarkistanut, että järven lähistöllä olisi kiinnostava kätkö.

Käännyimme isommalta kävelyreitiltä syvemmälle metsään. Kiipesimme mutkittelevaa polkua mäkeä ylöspäin ja ihastelimme rehevää luontoa. Tuntui siltä kuin olisi kävellyt melkein oikeassa sademetsässä. Oli käsittämättömän vihreää, kaatuneiden puunrunkojen päällä kasvoi sammalta ja saniaisia, ja kaikkialla oli jonkinlaisia köynnöskasveja.



Pienen kävelyn päässä oli se paikka, jota olimme tulleet katsomaan. Rapistunut talo - tai se, mitä siitä oli jäljellä - seisoi ylhäisellä paikalla metsän siimeksessä, portaiden päässä, sisäänkäynti järvelle päin. 



Kerrotaan, että englantilainen mies osti tontin vuonna 1832, sillä hän halusi rakentaa paikalle talon. Rakentamisen kuitenkin aloitti vasta seuraava omistaja, Ponta Delgadan Englannin konsuli, vuonna 1858. Hän antoi paikalle nimeksi Grená. 

Myöhemmin talo vuokrattiin eteenpäin. Rakennus pääsi  huonoon kuntoon ja lopulta, vuonna 1998, Portugalin valtio osti sen, ajatuksena muuttaa rakennus hotelliksi ministereille ja hallituksen jäsenille. Kunnostusta ei kuitenkaan koskaan aloitettu, ja talo on ollut siitä lähtien luonnon armoilla. 


Rakastan tällaisia paikkoja. Katsokaa nyt noita kaikkia hienoja yksityiskohtia, joita tässäkin talossa on! Vaikka kaikki lattiat olivat romahtaneet, oli helppo hahmottaa, millainen talo oli aikaisemmin ollut. Takkakin oli vielä jäljellä, ja ikkunoissa oli kauniit, koristeelliset puitteet. 

Ja millaisella paikalla rakennus sijaitsi. Enää järveä ei nähnyt, sillä puut olivat kasvaneet maiseman eteen, mutta aikoinaan talosta on ilmeisesti ollut suora näköyhteys järvelle. Voin hyvin ymmärtää, miksi paikkaan on aikoinaan ihastuttu. 

On vain jotenkin niin käsittämättömän surullista, miten kauniiden rakennusten annetaan rapistua näin. 






Geokätkö jäi löytämättä, sillä paikalle tuli muitakin. Epäilen, että paikan ohi kulkee jonkinlainen patikointireitti - niitä tällä saarella riitti. Me palasimme kuitenkin samaa reittiä takaisin autolle ja jatkoimme matkaa Furnasin kaupunkiin.

Furnas on yksi São Miguelin suosituimmista kohteista ja siellä on myös runsaasti hotelleja. Asukkaita kaupungissa on noin 1500. Kaupunkiin ihmisiä houkuttelevat kuumat lähteet, toiset kuin ne, joita me kävimme katsomassa. Furnasin kaupungissa sijaitsevat kuumat lähteet ovat aivan kaupungin keskustassa. Mekin näimme korkealle kohoavat höyrypilvet, mutta jätimme nämä lähteet väliin, sillä turistien kansoittamissa kuumissa lähteissä kylpeminen ei ollut kovin korkealla meidän aktiviteettilistallamme.


Suuntasimme sen sijaan Terra Nostra Gardeniin, 12,5 hehtaarin kokoiseen puutarhaan, josta olin ennen matkaa lukenut vuolaita kehuja. Menimme paikalle kovin odotuksin ja maksoimme kahdeksan euron pääsymaksun nuppia kohden.

Ensimmäisenä vastassa oli ruman ruskea mineraalivesiallas, jossa uiskenteli ihmisiä. Altaassa kylpemisellä kuulemma on nuorentava vaikutus. Me jätimme tämänkin väliin ja suuntasimme syvemmälle puutarhaan.


200 vuotta vanhassa puutarhassa on satoja, ellei tuhansia kasvilajeja. Voi olla, että olimme paikassa väärään aikaan vuodesta, koska mikään ei kukkinut, mutta täytyy sanoa, että puutarha oli pettymys. Kasveista kiinnostuneelle siellä olisi varmaan ollut paljon katsottavaa, mutta tällaisille tavallisille tallaajille puutarha näyttäytyi lähinnä tylsänä. Vehreäkään puutarha ei näyttänyt oikein miltään, kun oli juuri kävellyt luonnotilaisessa, upeassa metsässä.

Olimme ulkona puutarhasta puoli tuntia sen jälkeen, kun olimme pulittaneet 16 euroa sisäänpääsymaksuja. Siinä vaiheessa se vähän harmitti.




Seuraavaksi suuntasimme Miradouro do Pico do Ferron näköalapaikalle, josta katsottuna Lagoa das Furnas oli parhaimmillaan. Kyllä nämä kraaterijärvet vain usein ovat kauneimmillaan ylhäältä katsottuna.


Sieltä lähdimme ajelemaan vielä päivän viimeiselle kohteelle, joka sekin oli järvi - selvästi pienempi, kuin nämä kaksi, jotka olimme tähän mennessä nähneet. Järvi oli Lagoa do Congro, joka oli saaren järvistä myös yksi tuntemattomimmista. Pienen järven rannalle ei ole rakennettu mitään, eikä sinne pääsykään ollut aivan yksinkertaista.

Järvelle oli kyllä tienviitta isommalta tieltä. Se vain ohjasi niin kuoppaiselle ja huonokuntoiselle hiekkatielle, että siinä oli ajettava hiljempaa kuin kävelyvauhtia, ellei sitten väkisin halunnut rikkoa auton pohjaa. Lopulta emme uskaltaneet ajaa enää pidemmälle, vaan jätimme auton parkkiin leveämpään kohtaan.

Järven rantaan kulkee useampia polkuja. Me valitsimme yhden, joka oli lähes täysin umpeen kasvanut. Kasvillisuus oli niin tiheää, että alas järvelle ei juuri nähnyt - jostain välistä vedestä onnistui näkemään vilauksen.

Jatkoimme matkaamme, vaikka mietimme, olemmeko aivan hulluja. Aurinko alkoi jo laskea ja ilta hämärtää, ja olimme kahdestaan keskellä metsää, Azorien maaseudulla.

Pian saimme kuitenkin todeta, ettemme olleet ainakaan ainoita hulluja. Meitä vastaan nimittäin käveli pariskunta, joka hämmästyi meitä varmaankin yhtä paljon kuin me heitä. He varoittivat liukkaasta polusta, mutta totesivat kävelyn olevan vaivan arvoinen. Jatkoimme siis matkaa.

Ja olihan se vaivan arvoinen. Jo metsä itsessään oli jälleen kerran hieno. Tällainen vihreys on vain jotain niin hienoa. Oman lisänsä paikkaan toi se, että maa oli paikoitellen täynnä piikikkäitä kastanjoita.



Ja se järvi: se oli taianomainen. Emme pystyneet hahmottamaan järveä kokonaan, sillä katselimme sitä puiden oksien lomasta. Ehkä se teki siitä juuri niin hienon kuin se oli. Olimme kahdestaan metsässä, kauniin järven rannalla, eikä kuulunut ääntäkään.



Jos etsit luonnonkauniita paikkoja, joissa saat olla rauhassa, ilman muita ihmisiä, mene tänne. Tällaisia paikkoja me etsimme, ja onneksi löysimme Lagoa do Congron.

Jaa:

0 kommenttia