Päämääränä Sete Cidades

São Miguel, Azorit / matkustettu lokakuussa 2016 /


Ensimmäisenä kokonaisena päivänä São Miguelilla lähdimme tutkimaan saaren länsiosaa. Varsinaisena kohteena oli kuuluisa kaksoisjärvi Sete Cidades.


Aloitimme ajamalla isompaa tietä Ponta Delgadaan ja jatkoimme kaupungin ohi länteen päin. Pysähdyimme valokuvaamaan muistaakseni ensimmäiselle mahdolliselle näköalapaikalle, josta avautuvat näköalat merelle ja Relvan kylään eivät olleet kummoiset. Totesimme tämän jälkeen nopeasti, että jokaiselle näköalapaikalle ei tällä saarella todellakaan kannattanut pysähtyä. Näköalapaikkoja nimittäin tuli toinen toisensa perään niin tiuhaa tahtia, että jos jokaiselle olisi stopannut, ei matka olisi ikinä edennyt määränpäähänsä.


Käännyimme rannasta pian sisämaahan, ja mitä korkeammalle tie nousi, sitä hienommiksi maisemat muuttuivat. Rannikko oli ollut kuivaa ja karua, mutta sisämaassa oli uskomattoman vihreää ja vehreää. Teitä reunustivat laitumet, jotka olivat täynnä lehmiä. Joillain laitumilla ei ollut aitoja ollenkaan vaan lehmät laidunsivat pitkässä lieassa.



Tien varsilla kasvoi suuria hortensiapensaita, jotka olisivat olleet alkukesästä varmasti mielettömän kauniita. Nytkin kukkia oli siellä täällä, mutta suurin osa hortensioista oli jo kukkimisensa kukkinut.


Saaren pieni koko tekee siitä hienon, sillä meren pystyy näkemään lähes kaikkialta.


Saimme ajella rauhassa kohti kaksoisjärviä, sillä liikennettä ei juuri ollut. Azoreilla lähes kaikki kaupungit ja kylät sijaitsevat rannikolla, eivätkä paikalliset taida ihan hirveästi liikkua sisämaassa. Turisteja siellä toki liikkuu, mutta mistään väenpaljoudesta ei voinut todellakaan puhua.


Kun sen sijaan saavutimme näköalapaikan, josta kaksoisjärvet näkisi parhaiten, oli siellä muutama muukin. Saimme automme parkkiin viimeiselle vapaalle paikalle. Tämä sama efekti toistui saarella muuallakin. Turisteja ei näkynyt missään - paitsi näköalapaikoilla. Suosituimmissa kohteissa väkeä oli paljon.

Sete Cidades on yksi São Miguelin kraaterijärvistä. Se on myös se järvi, joka monissa Azoreja mainostavissa kuvissa näkyy. Tai oikeastaan järven nimi on Lagoa das Sete Cidades - Sete Cidades on kylä järven rannalla.

Noin neljän neliökilometrin suuruinen järvi on jakautunut kahteen selvästi erilliseen ja erilaiseen osaan. Niitä yhdistää kapea salmi, jonka yli on rakennettu silta. Toisen järvistä sanotaan olevan sininen ja toisen vihreä.

Järveen, ja sen väreihin, liittyy tarina leskeksi jääneestä kuninkaasta ja hänen tyttärestään. Prinsessa oli kaunis, nuori nainen, mutta kuningas ei antanut tyttärensä poistua linnan ja puutarhan alueelta, joten harvat koskaan näkivät prinsessaa.

Eräänä päivänä, kun isä oli ruokalevolla, prinsessa pakeni linnan alueelta. Retkensä aikana prinsessa kuuli soittoa: musiikki oli kaunista ja sai hänet seuraamaan ääntä, jotta alkuperä selviäisi. Prinsessa löysi nuoren paimenen, joka soitti huilua kukkulan laella. Viikkojen ajan prinsessa palasi paikalle ja kuunteli soittoa pensaiden taakse piiloutuneena. Yhdellä kerroista poika kuitenkin huomasi prinsessan ja rakastui. Pari jatkoi tapaamista myöhemminkin ja nautti toistensa seurasta. Lopulta poika päätti kysyä prinsessaa vaimokseen.

Aikaisin aamulla pari koputti linnan ovea ja pyysi saada puhua kuninkaalle. Hyvin hermostuneena poika pyysi kuninkaalta tyttären kättä. Kuningas suuttui ja kieltäytyi, karkotti pojan linnasta ja kielsi tyttöä näkemästä tätä. Tytär päätti noudattaa isänsä ohjetta, mutta halusi vielä kerran tavata pojan, jotta voisi kertoa, ettei enää koskaan tapaisi häntä. Prinsessa ja poika itkivät yhdessä koko iltapäivän ja heidän kyyneleensä muodostivat kaksi kaunista järveä. Toinen niistä oli vihreä, koska prinsessan silmät olivat vihreät. Toinen järvi oli sininen, paimenen silmien mukaan.



Kun hyvin tarkkaan katsoi ja vähän käytti mielikuvitustaan, värieron saattoi nähdä. Kovin selvä se ei ollut, mutta kerrotaan, että ero on ollut aikaisemmin hyvin nähtävä. Syy on kuitenkin paljon tylsempi kuin edellä kerrottu tarina. Toisen järven vihreä väri on tullut siitä, että vihreä metsä on heijastunut järven pinnasta. Sinisyys taas on tullut taivaan heijastumasta. Järven rehevöityminen on ilmeisesti muuttanut veden sellaiseksi, että heijastumat eivät enää niin selvästi näy. Siksi järvi näyttää melkein tasaväriseltä.

Täyden näköalapaikan vieressä oli jotain sellaista, joka kiinnosti meitä järveäkin enemmän. Vihreän metsän keskellä, upealla paikalla, seisoo nimittäin hylätty hotelli Monte Palace. Se on sen verran mielenkiintoinen paikka, että kirjoitan siitä oman, erillisen postauksensa.

Sete Cidadesin näköalapaikalta jatkoimme matkaa järven rantaan. Alhaalta katsottuna järvi ei näyttänyt suoraan sanottuna miltään - kauneimmillaan se oli näköalapaikalta katsottuna. Ajoimme vähän matkaa järven rantaa pitkin, mutta tie päättyi, ja jouduimme palaamaan takaisin.

Ylitimme järven siltaa pitkin ja ajoimme Sete Cidadesin kylään. Kylä on pieni: siellä on vain noin 800 asukasta. Kävimme syömässä paikallisessa kahvilassa elämämme ehkä kamalimmat hampurilaiset (vai miltä kuulostaa sämpylä sitkeällä ja selvästi pakastetulla porsaan grillipihvillä varustettuna - ketsupinkin sai laittaa väliin itse), ja lähdimme sen jälkeen nopeasti jatkamaan matkaa. Meinasimme kyllä käydä katsomassa paikallista kirkkoa, mutta sää oli pilvistynyt ja alkoi sataa vettä, joten jätimme ulkona kävelyt väliin.

Olin bongannut ennen matkaa upeita kuvia patikointireitistä, joka kulki korkealla kukkulan päällä, ja siitä oli näköalat sekä Sete Cidadesille että merelle. En ollut kuitenkaan ottanut selvää, missä reitti tarkalleen kulkisi. Kun ajelimme eteenpäin Sete Cidadesin kylästä, vastaan tuli sopivan näköinen paikka. Tai niin ainakin luulin. Hiekkatie lähti nousemaan jyrkästi ylöspäin ja olin jo varma, ettei meidän pieni vuokra-automme selviäisi mäestä. Kaiken lisäksi tie oli kuoppainen ja muutenkin huonossa kunnossa.

Ajoimme kuitenkin sitkeästi eteenpäin - vain todetaksemme, ettei paikka todellakaan ollut oikea. Lisäksi pilvet olivat niin matalalla, että ajelimme paikoin täysin pilvessä. Jatkoimme kuitenkin matkaamme, osittain siitä syystä, että tiellä olisi ollut hankala kääntyä. Lisäksi maisemat olivat kyllä aika hienot, niinä hetkinä, kun pilvet tieltä väistyivät.







Tuo erikoisen näköinen asia tuossa kuvassa on muuten saaren aktiivisin tulivuori, Caldeira Seca. Erityisen aktiivinen se ei kuitenkaan ole, kuten kuvasta ehkä voi päätellä.

Sää alkoi olla sen verran huono ja kellokin jo jonkin verran, että hiekkatieltä päästyämme ajelimme takaisin kämpille Agua de Pauhun.

Jaa:

0 kommenttia