Valasretki, jolta halusin vain päästä pois hengissä

São Miguel, Azorit / matkustettu lokakuussa 2016 / 

Kaikkialla sanotaan, että Azoreilla kannattaa osallistua valassafarille. Joidenkin lähteiden mukaan saarten ympäristössä voi törmätä jopa reilusti yli 20 eri valaslajiin. Lisäksi alueella on runsaasti erilaisia delfiinejä. 

Aikaisemmin valaanpyynti oli Azoreilla suuri elinkeino. Kun toiminta kiellettiin 1980-luvulla, tulivat tilalle valassafarit. Nyt valaiden katseluun tarkoitettuja retkiä järjestävät lukuisat eri yritykset. Suurin osa retkistä lähtee São Miguelin saarelta ja sen suurimmasta kaupungista Ponta Delgadasta, mutta retkiä järjestetään muualtakin. 

Mekin halusimme ehdottomasti lähteä katsomaan valaita. Tutkimme retkien järjestäjiä Tripadvisorista ja löysimme hyvät arvostelut saaneen Moby Dick Toursin. Yritimme varata paikkoja seuraavan päivän iltapäiväretkelle sähköpostitse, mutta emme saaneet vastausta. 

Kun seuraava päivä koitti, päätimme lähteä rantaan katsomaan, oliko varauksemme mennyt perille. Ei ollut, ja retki oli myyty täyteen. Firman omistaja oli hyvin pahoillaan ja kehotti meitä jäämään odottamaan, jos joku varauksen tehneistä ei ilmaantuisikaan paikalle. 

Suurin osa valasretkistä lähtee liikkeelle aamulla, joten Moby Dickin lisäksi muita vaihtoehtoja oli iltapäivällä enää vähän. Kävimme kysymässä eräästä toisesta paikasta, mutta senkin retket sille päivälle olivat jo täynnä. Suosittelen siis vahvasti tekemään varauksen mielellään paria päivää etukäteen, ja varmistamaan, että varaus todella menee perille. 

Meillä kävi tuuri - tai niin ainakin vielä tuolloin luulimme - ja pääsimme Moby Dickin veneeseen. Nousimme veneen kyytiin viimeisenä, joten jouduimme tyytymään niihin paikkoihin, jotka olivat vapaana. En osaa tarkalleen kuvailla veneen kokoa, mutta siinä oli neljän-viiden penkkirivin kokoinen sisätila vessoineen, tämän sisätilan päällä oleva "yläkerta" eli ulkotila, jossa sai olla, sekä alhaalla veneen perässä tilaa noin viidelletoista ihmiselle. Kaikkiaan reissussa oli ehkä noin nelisenkymmentä henkeä. 

Me istuimme veneen takaosassa. Paras paikka lienee yläkerta, jossa veneen keikutuskin tuntuu kuulemani mukaan vähiten. 

Siitä olisi ollut iloa. 

Melko pian rannasta lähdön jälkeen törmäsimme joukon delfiinejä. En tiedä, mitä lajia delfiinit olivat, mutta joku voi ne ehkä kuvasta tunnistaa. Delfiinit tulivat parhaimmillaan aivan veneen viereen. 



Kun olimme katselleet delfiinejä jonkin aikaa, lähti vene kauemmas merelle. Se posotti suoraan kohti avomerta hyvin pitkän aikaa. Pari tuntia rannasta lähdön jälkeen aloin voimaan todella pahoin. En ole koskaan aikaisemmin tullut merisairaaksi, joten en ollut osannut varautua tilanteeseen. Mielestäni vene ei edes keikkunut mitenkään erityisen pahasti, mutta pahoinvointi yltyi ja yltyi. 

Lopun matkasta vietin vuorotellen vessassa ja vuorotellen laivan sivussa laidan yli roikkuen. 

Samalla ihmettelin, miksi ajoimme koko ajan pidemmälle avomerelle, vaikka olimme olleet merellä jo todella kauan. Emme tosin olleet vielä nähneet valaita, joten syy oli oikeastaan päivänselvä. Moby Dickin retkillä on valastakuu - jos valaita ei näy, rahat saa takaisin. Kapteeni oli siis ilmiselvästi päättänyt löytää valaita, oli sitten mentävä kuinka kauas tahansa. 

Lopulta valaita näkyi. Ne olivat melko kaukana, ja kuvista näkyy, että niistä ei todellakaan kovin paljoa erottanut. Luulen, että valaat olivat kaskelotteja, mutta en ole asiasta ollenkaan varma. Voin niin pahoin, että valaiden katselu ei siinä vaiheessa enää hirveästi houkutellut. Retkellä ei myöskään ollut minkäänlaista opastusta. Ainoastaan aivan retken päätteksi kapteeni oli kiertänyt kulkemassa ihmisten joukossa ja kertonut, mitä lajeja matkan varrella oli nähty. Itse keskityin siinä vaiheessa vain matkasta selviytymiseen. 



Emme kääntyneet rantaa kohden edes valashavaintojen jälkeen. Seuraavista kuvista huomaa, että aurinko alkoi laskea, kun vielä katselimme valaita avomerellä. Retken piti kestää neljä tuntia, mutta se oli kestänyt jo paljon kauemmin. Silti kukaan ei tullut kertomaan matkustajille, mistä oli kyse. Ihmiset olivat nälissään ja kylmissään. Olisi toivonut, että kapteeni olisi vähintäänkin informoinut matkustajia, ja mielellään vaikka kysynyt, haluavatko matkustajat pidentää retkeä. Mitä, jos jonkun olisi pitänyt vaikka ehtiä lennolle? 




Myös tuuli yltyi koko ajan ja näytti siltä, että voisi alkaa sataa vettä. Viimeisen tunnin kuljimme pilkkopimeässä. 

Neljän tunnin retki kesti todellisuudessa seitsemän ja puoli tuntia. 


Voin sanoa, että oli mahtavaa saada tukevaa maata jalkojensa alle. Maksoimme retkestä 35 euroa per nuppi - edullisen hinnan moniin muihin valassafareja järjestäneisiin yrityksiin nähden - mutta voin rehellisesti todeta, että en olisi mennyt retkelle, jos olisin tiennyt sen olevan tuollainen kuin se oli. Valitsimme ehkä väärän firman, tai ainakin väärän juuri meille, mutta kokemus ei ollut millään mittapuulla miellyttävä. Valaiden näkeminen olisi ehkä voinut olla hieno kokemus, mutta nyt nuo upeat eläimet jäivät kyllä täysin muiden asioiden varjoon. 

Kaksi tuntia retken alkamisen jälkeen päälimmäisenä mielessäni oli vain, että halusin selvitä mereltä pois hengissä. 

Enkä ollut todellakaan ainoa, joka voi pahoin. Siltikään en kuullut, että miehistö olisi kertaakaan antanut pahoinvoiville mitään neuvoja siitä, kuinka kannattaisi toimia. Voin antaa kehuja ainoastaan yhdelle miehistön jäsenelle, nuorelle miehelle, joka ystävällisesti toimi minulle vesipullon ja paperia, kun roikuin yksinäni veneen laidalla. 

Vinkkinä siis: jos lähdet valasretkelle, tai mille muulle tahansa meriretkelle ikinä, koskaan ja missä vain - ota pahoinvointilääkkeitä mukaan. Ota niitä mukaan, vaikka et olisi koskaan voinut merellä pahoin. Se voi pelastaa päiväsi. 

Jaa:

0 kommenttia