Ihana kesä! Luontoterapiaa Paimion polulla



On hämmästyttävää, miten suuri merkitys luonnolla voi olla ihmisen hyvinvoinnille. Miten ihmeessä ulkona liikkuminen voi tuoda niin paljon paremman olon? Kuinka iso vaikutus kasveilla, linnuilla ja ulkoilmalla onkaan mielialaan!

Keskikesän vihreys on parasta luontoterapiaa. 

Olin ollut pari viikkoa oikeastaan täysin ulkoilematta, sillä koiramme on ollut sairas. Normaalisti koiran kanssa tulee liikuttua monta kertaa päivässä, joten täysi ulkoilemattomuus on minulle aika epätavallista. 

Huomasin jo viikonloppuna, että alkoi ahdistaa. Olin levoton, mutta en oikein osannut tehdä mitään. Toisaalta taas en olisi myöskään jaksanut mitään, ja päätäkin särki. 

Tajusin, että on päästävä ulos. 

Maanantai-ilta oli kiireinen, enkä ehtinyt toteuttamaan suunnitelmaani. Tiistaina töissä päätin, että kotiin tultua lähden kunnon metsäreippailulle, olisi kuinka kiire tahansa. Onneksi Suomen kesä on valoisa yötä myöten, joten ei haitannut, vaikka lenkki jäi ihan iltaan. 

Suuntasin Paimion polulle. Paimion polku on noin 15 kilometrin mittainen reitti, joka lähtee Paimion urheilukentän maastosta. Itse en kuitenkaan reittiä tykkää sieltä asti kävellä, sillä reitin pohjoisosa on mielestäni tylsää, kulkien osittain esimerkiksi valaistua ulkoilureittiä pitkin.

Pidän itse Paimion polun eteläisimmästä osasta. Sopiva lähtöpiste on Paimion hiekkakuopilla, Hiekkahelmen uimarannan parkkipaikalla. Google Maps ei osaa antaa paikalle osoitetta, mutta löytää sijainnin hakusanalla Hiekkahelmi Paimio.

Paimion polun eteläinen lenkki on pituudeltaan noin kahdeksan kilometriä. Sen kiertää reippaasti kulkien vajaassa kahdessa tunnissa. Minä pysähtelin valokuvaamaan, mutta tarvoin muuten todella vauhdikkaasti, ja käytin aikaa tunnin ja 45 minuuttia.

Paimion polku on hyvin merkitty, jos sen kiertää vastapäivään. Toiseen suuntaan kulkiessa opasteet saattavat jäädä piiloon. Jos reittiä ei kierrä kokonaan, vaan tekee niin kuin minä, ja napsii vain parhaat päältä, voi parkkipaikalta reitille pääsy osoittautua vähän hankalaksi. Hiekkakuoppien alueella on helppo eksyä, jos ei tunne maastoa. Alla on kuva kulkemastani reitistä ja tästä linkistä pääsee tutkimaan reittiä tarkemmin.  




Parkkipaikalta lähdettäessä kuljetaan hetki hiekkakuoppien seudulla ja pujahdetaan sen jälkeen metsän siimekseen. Alku on metsäkoneen jättämää reittiä, joten tie on helppokulkuista, mutta paikoitellen hyvinkin märkää. 



Ilta-aurinko siivilöityy kauniisti puiden välistä. On pakko pysähtyä kuvaamaan. En huomaa maassa kyykkiessäni maastopyöräilijää, joka pyytää anteeksi häiriötä. Minähän se tässä häiritsin, kun kyykin keskellä polkua!

Paimion polku on maastopyöräilijöiden suosiossa. Muuten se on ilmeisesti kohtalaisen vähällä käytöllä. Tälläkin kertaa törmäsin vain kolmeen pyöräilijään, muita kulkijoita ei ollut. 








Puolukan kukkia oli paljon, mutta mustikan kukkia ei oikeastaan lainkaan. Tulee huono mustikkavuosi. 



Runsaan parin kilometrin metsässä kävelyn jälkeen sukelletaan täyteen maalaismaisemaan. Reitti kulkee aivan maatilan pihapiirin läpi - usko vain, se kyllä kulkee todella siitä. Minä en meinannut ensimmäisellä kerralla uskoa. 







Hiekkatiepätkän jälkeen päästään kohta taas metsään. Ladon seinässä oleva Paimion polku -kyltti pitää huolta suunnasta. 


Reittiä on merkitty viittojen lisäksi puihin ja kiviin maalatuilla sinisillä merkeillä. 

Metsässä on pakko ottaa välillä muutamia juoksuaskeleita. On perinteinen suomalainen kesäilta, lämpöä vain reilut kymmenen astetta ja tuuleekin kovaa, mutta en anna sen haitata. Ihana kesä!






Jossain vaiheessa metsä lakkaa, ja tullaan hakkuuaukealle. Sekin on kesäiltana rauhallinen ja kaunis. 




Pidän Paimion polusta juuri sen rauhallisuuden vuoksi. Reitti ei tarjoa mitään kovin ihmeellisiä tai erikoisia maisemia, mutta kokonaisuutena se on miellyttävä ja antaa ihailtavaksi perinteistä suomalaista luontoa, joka on aina mukavaa. Lisäksi maisemat ovat tämän reitin varrella lopulta aika monipuoliset. 


Pian ollaan taas hiekkakuopilla. Vesi kimmeltää kesäillassa, kun jatkan puiden reunustamaa polkua pitkin hiekkakuopan reunaa vastapäivään. Paimion polku jatkuu viistosti oikealle, mutta itse seuraan hiekkakuopan reunaa ja jatkan lopulta parkkipaikalle asti. 

Sitä ennen nautin kuitenkin vielä hetken upeasta illasta. 



Jaa:

4 kommenttia

  1. Aivan upeita kuvia <3 Luonnossa kyllä sielu lepää, ja luonnossa oleskelu on minunkin mielestä ihan parasta terapiaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Piia! Vielä kun itse muistaisi useammin sen, että kannattaa lähteä ulos aina kun ahdistaa. Se meinaa kiireen keskellä välillä unohtua.

    VastaaPoista
  3. Ei ollut turhaan kamera mukana; tosi ihania kuvia! Olen niin onnellinen, lapseni, että olet löytänyt luonnon ja sen mieltä parantavan voiman!

    VastaaPoista