Kaunis Hasliberg ja ikivanha mökki, jonka ikkunasta näkyivät vuoret

Sveitsi / matkustettu toukokuussa 2017 / 

Majoituimme koko viikoksi samaan paikkaan, sillä tykkäämme lomalla myös rauhoittua. Ei ole mukavaa jatkuvasti pakata laukkuja ja suunnata seuraavaan majapaikkaan. Lisäksi rakastan sitä tunnetta, kun alan jo muutaman päivän jälkeen kiintyä majapaikkaani. Toki edellytyksenä on, että paikka on hyvä.


Tämänkertainen oli, ehdottomasti.

Olimme hieman liian myöhään liikkeellä majoituksen etsinnässä, ja hinnat olivat ehtineet kohota korkeiksi. Sveitsin hintataso nyt normaalistikin on mitä on, joten mitään halpisratkaisua oli turha odottaa löytävänsä. Olen myös jokseenkin kranttu majoituksen suhteen. En tarvitse luksusta, en todellakaan, mutta haluan majapaikan olevan viihtyisässä paikassa. Sijainti saisi olla rauhallinen ja maisemat kauniit. Haluan, että lomalla myös kämpillä on kiva olla. Siksi vältän yleensä majoituksessa kaupunkeja, jos en siis ole ihan tarkoituksella kaupunkilomalla.

Sopiva majoitus löytyi Airbnb:n kautta Haslibergista, 1200 asukkaan paikkakunnalta Bernin kantonista. Hasliberg sijaitsee reilun kilometrin korkeudessa.

Sijainti osoittautui lopulta hitusen syrjäiseksi: jouduimme joka päivä ajamaan vähintään vajaan tunnin, jotta pääsimme haluamiimme paikkoihin. Eihän tuo paljon ole, mutta keskeisemmältäkin paikalta majoituksen olisi ehkä voinut löytää, jos olisi ollut ajoissa liikkeellä. Toisaalta kämppä itsessään korvasi tämän pikkuisen huonon sijainnin.



Asuimme siis maatilalla, erillisessä mökissä. Pihapiirissä oli maatilan päärakennus, navetta ja meidän mökkimme. Tila oli vanha, samoin mökki, jossa asuimme. Mökki oli hyvin pieni ja katto matalalla. Varustelu oli vaatimaton, mutta kaikki välttämätön löytyi.

Mökin alakerta oli kylmää tilaa. Eteisen lisäksi siellä oli kylpyhuone ja vessa, ja eteisestä nousi portaat toiseen kerrokseen.

Myös osa toisesta kerroksesta oli kylmää tilaa, ja osittain jopa täysin avointa. Terassille vievää oviaukkoa peitti vain verho.

Varsinaista asuintilaa oli yhden huoneen verran. Tässä huoneessa oli sekä sänky että pieni keittiö.








Parasta olivat kuitenkin maisemat. Mökin pienestä ikkunasta näkyivät vuoret. Huone oli sisustettu niin, että vuoria pystyi ihailemaan suoraan sängystä. Kuvittele, että heräät aamulla auringopilkahduksiin ja lehmänkellojen kilinään, ja kun avaat silmät, näet ensimmäisenä vuoret.

Tämän me saimme kokea. Joka aamu.

Iltaisin oli ihanaa vain makoilla mökin sängyssä ja antaa ikkunan olla auki. Lämmin tuuli sai puhaltaa sisälle, ulkona lauloivat linnut ja heinäsirkat sirittivät. Voiko parempaa olla?

Alla olevat kuvat on otettu mökin ikkunasta.





Viimeisenä iltana pääsimme kokemaan myös ukkosen. Ensin vuoret olivat kokonaan pilvien peitossa, sitten vuorten huiput tulivat näkyviin. 



Hetki yllä olevan kuvan ottamisen jälkeen näkyvyys oli enää parin metrin luokkaa. Koko mökki oli pilven sisässä. 

Majapaikassa meitä ilostutti myös päärakennuksessa asuvan perheen koira Bobby. 




Jos etsit rauhallista, mökkityyppistä majoitusta, joka on varustettu kauniilla maisemilla, etkä hätkähdä syrjäistä sijaintia kaukana palveluista, suosittelen tätä ehdottomasti. Majoituksen Airbnb-ilmoitukseen pääset tästä

Tosiasia kuitenkin on, että täältä ei lähdetä kävellen juhlimaan tai ostoksille. Kylässä on kyllä kävelymatkan päässä jokunen ravintola: me testasimme Hotel Gasthof zur Postin ravintolan, jonka juustofondue oli ainakin ihan hyvä ja palvelu moitteetonta. 20 minuutin kävelymatkan päässä on myös pikkuinen kauppa. Muuten kaikkialle on aika pitkä matka. 

Hasliberg itsessään oli viihtyisää aluetta. Alue on ilmeisesti talvisin laskettelijoiden suosiossa, joskaan en tiedä minkälaiset rinteet noin niinkuin sveitsiläisellä mittapuulla ovat. Suomalaisesta ne näyttivät ihan komeilta, kun kävimme siellä loppureissusta patikoimassa. Tästä kirjoitan oman postauksensa. 

Alla vielä kuvia ensimmäisen illan kävelyltä Haslibergista. 





Tunnisteet:

Jaa:

0 kommenttia