Hei, tuolla on murmeli!

Sveitsi / matkustettu toukokuussa 2017 / 

Viimeiseksi päiväksi Sveitsissä piti vielä keksiä jotain ohjelmaa. Kaikki "pakolliset" oli jo tehty. Emme jaksaneet lähteä ajelemaan autolla mihinkään, joten päätimme suosiolla lähteä seikkailemaan Haslibergin rinteille. 

Haslibergin alueella oli toukokuun lopussa käytössä vain yksi hissi. Se nousi Hasliberg Reutista Bidmin kautta Mägisalpille 1710 metrin korkeuteen (30 CHF meno-paluu; tällä lipulla olisi saanut liikkua myös muilla Haslibergin hisseillä "samalla tasolla", mutta nyt vain tämä hissi oli auki).


Siellä olikin kunnollinen laskettelukeskus: tällaisena kesäpäivänä aika hiljainen sellainen. Oli jotenkin jännä fiilis tallustella ympäriinsä paikoissa, joissa talvella tallusteltiin vähän korkeammalla lumikerroksen päällä. 





Mägisalpista lähdimme patikoimaan ylöspäin kohti Hääggeniä (2010 m). Merkitsin reitin hienosti alla olevaan karttaan tuollaisella hailakan vihreällä.


Kiersimme reitin myötäpäivään ja se alkoi melko kovalla nousulla. Polkua oli paikoitellen vähän vaikea huomata, tai oikeastaan sitä ei ollut hetkittäin ollenkaan. Onneksi merkinnät oli tehty tälläkin reitillä hyvin.





















Hääggenille pääsyn jälkeen meno tasoittui. Oli rauhallista, muita ihmisiä ei juuri ollut. 

Toisaalta, eivät maisematkaan kyllä mitenkään yltäneet aikaisempien päivien tasolle. Kesäasussaan olevat laskettelurinteet nyt vain eivät ole mitään järisyttävän ihmeellisiä. 









Päivän tavoite tuli kuitenkin täytettyä. Näimme murmeleita!

Ennen reissua jo ajattelin, että murmeleita haluan nähdä. Missään muualla niitä ei ollut näkynyt, mutta nyt näimme useampia viipottamassa pitkin autioita rinteitä. 

Alla olevat kuvat on ihan vitsejä - ei oikein kameran lyhyellä putkella ollut mitään tekoa noissa tilanteissa. Ovatpahan tässä nyt kuitenkin todisteena. 





Murmeleiden jälkeen reitti alkoi laskea alaspäin ja loppumatka käveltiinkin pientä hiekkatietä pitkin. 

Mitään reitin mittaushärveliä ei ollut mukana, mutta pari tuntia saimme rauhassa kävellen kulumaan, kun pidimme vielä pienen evästauonkin.    











Lisää patikointiretkiä Sveitsissä: 

Oechinen-järvi / uskomattoman kaunis patikkaretki, jossa joutui itsekin töihin
Schynige Platte / upeita maisemia ja vuorenhuippuja
Lauterbrunnenista Mürreniin ja takaisin / vesiputouksia toisen perään
Järvimaisemia / patikointi Treibistä Baueniin

Tunnisteet:

Jaa:

0 kommenttia